perjantai 31. toukokuuta 2013

Tervetuloa kukkaloisto!

Kävin kuvaamassa pihalla perennoja, jotka ovat parisen viikkoa olleet oman onnensa nojassa. Kahdessa viikossa ehtii tapahtua paljon: varret kasvavat, kukat aukeavat ja rikkaruohot valtaavat elintilaa kukilta.
Valkovuokko leviää nopeasti ja kukinto runsas.

Revontuliatsalean ensimmäiset nuput ovat puhjenneet.

Kevätvuohenjuuri

Sammalleimu kukkii vain hetken mutta vihreä matto kaunistaa pihaa koko kesän.

Särkynyt sydän

Kultatyräkki

Tarhakylmänkukka

Morsiusleinikki

Jättilaukat kukkivat ekaa vuottaan, ne ovat isoja ja komeita!


Aina kiitollinen perusperenna herttavuorenkilpi.

Nämä tulppaanit ne jaksavat nousta vuodesta toiseen

...kun taas näitä on pari harvaa yksilöä.

Havukasvit pitävät vähäravinteisesta kasvupaikastaan.

Perargoneja ja lumihiutaleita.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kirjomaahumala

Kirjomaahumalasta ollaan monta mieltä. Viime vuonna minulle sanottiin että se selviää ja ettei se selviä talven yli. Heitin "kesäkukat" pois syksyllä, kun ajattelin etteivät ne kuitenkaan selviä.

Kas kummaa, toissapäivänä nurmikolla käyskennellessäni huomasin sillä kohdalla, jossa viime vuonna pidin kesäkukkaruukkuja, uusia kirjomaahumalan alkuja!

Kirjomaahumalavauvat on nyt siirretty rautapataan kasvamaan. Toivotaan että niistä kasvaa yhtä pitkiä ja elinvoimisia humalia kuten viime kesänä!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Muuripadan uusi elämä

50-luvun saunastamme purettu valurautapata sai tänään uuden alun elämälleen: istutin sen täyteen orvokkeja ja vanhan ajan pelargoneja, joiden lehti oli komean kirjava. Keskelle pääsi mustasilmäsusanna. Multaa pata imi peräti 100 litraa. Malttamattomana en laittanut alimmaiseksi kerrokseksi sepeliä. Katsotaan uivatko kukat pian mutalammikossa, sillä reikiäkään pohjassa ei ole.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Daaliat kellarista multaan

Daaliat ovat syksyisin riesa, kun ne pitää kaivaa esiin maasta ja laittaa pahvilaatikossa kellariin odottamaan kevättä. Keväällä muistuu mieleen, että ne daaliatkin pitäisi varmaan istuttaa. Helatorstai oli oivallinen hetki tähän puuhaan.
Talvivarasto. En varastoi niitä tämän kummemmin. Mukuloita tulee joka kesä lisää, joten olisin pulassa jos kaikki selviäisivät talven yli.
Daaliat istutettiin niille viime kesänä tehtyyn penkkiin. Koko varasto on nyt haudattu muurin viereen.

Puutarhaintoilija lempipuuhassaan

Esikoita

Palloesikko

Palloesikko

Esikoinen kiipeää aina rajapyykkinä olevaan tammeen.



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappupäivänä syksyn töitä

Into puutarhailuun putoaa kuin lehmän häntä syksyn sateiden saapuessa. En korjaa syksyisin kuolleita varsia enkä lehtiä penkeistä, mikä tarkoittaa suurempaa rutistusta keväisin. Tänään haravoin etupihaa puhtaaksi kivistä, oksista ja männynneulasista sekä korjasin kukkapenkeistä viimeiset syksyn jäänteet. Jos jaksaisi, vielä pitäisi multaa levitellä.
Miä haravoimassa.
Sinivuokot kukkivat jo kauniisti. Lehdet eivät jää kauneudessaan kukinnosta jälkeen.

Mantelityräkki paljastui lumen alta täydellisenä.

Your guess is as good as mine. En muista yhtään mitä nämä ovat...ja se on ihan mahtavaa. Arvuuttelu on parasta!
Varjoliljoja, ehkä?
Mies käänsi kasvimaan mullan. Tänä vuonna on varmastikin luvassa paljon perunaa ja salaattia ja hiukan yrttejä.