torstai 14. kesäkuuta 2012

Kaksi kukkivaa kurjenmiekkaa

Viime vuonna minulla oli yksi kukkiva kurjenmiekka, tänä vuonna kaksi. Ehkä ensi vuonna kukkii kolme iiristä? Muistaakseni sain naapurilta yhden punaisen, mutta se ei kuki vielä, ehkä vasta vuosien päästä. Oma tuntumani on että iriksen kukinta ottaa vuosia, jos taimi on ollut pieni.

Iriksen lisäksi ensimmäinen pioni avasi nuppunsa pari päivää sitten. Kuvassa edessä näkyy posliinirikon hentoja pinkkejä kukkavarsia.

Kullerokin kukkii

Akileija on kasvanut leveyttä ja korkeutta

3 kommenttia:

  1. Hei taas!
    Että sinulla Pioni kukkii jo, minulla on niin pienet nuput, että en tiedä ehtivätkö edes Juhannukseksi kukkia, usein käy niin , että ne kukkivat silloin , kun itse olemme poissa. Tuo Iiris on kyllä myös tosi kaunis kukka, en itse omista kyseistä kukkaa. En muista, onko sinulla tuo sininen kukka , jota sanottiin Ukon hatuksi, en tiedä virallista nimeä, on erittäin vanha kasvi, olen saanut pihalleni naapurilta maalla ollessani. Sitä taitaa olla myös sinivalkoisena , äidilläni oli aikoinaan sitä myös pihalla, kuten muitakin vanhan ajan kasveja ja kukkia.
    T. Marjatta

    VastaaPoista
  2. Hei, vain yksi pioneista kukkii. Yhdessä toisessa on isompi nuppu ja lopuissa vielä hyvin pieniä, varmaan samalaisia kuin sinulla.
    Minultakin löytyy sinisisävyisiä ukonhattuja! Ukonhatuissa harmittaa niiden varteen kertyvät mustat ötökät, jotka huomaa vasta kun niitä on kymmeniä. Fairya peliin sitten vain :)
    Pionien ja ukonhattujen kukintaa odotellessa
    Katja

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Minulla ei Ukonhattuun tule ötököitä, mutta kotiloita sitäkin enemmän, niitä jo nyt näkyy, mutta loppukesästä enemmän, syövät muuten Kuunliljojen lehdet aina reijille. Jos sinne teille on tarvetta kotiloista, niin täältä kyllä niitä riittää??? No odotellaan nyt Pionien ja muiden kukintoja. Hyvää Juhannuksen odottelua!
    T. Marjatta

    VastaaPoista