keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Sinistä ja keltaista

Tämän hetken katseenvangitsijoita ovat ehdottomasti keltaisena kukkiva riippahernepuu ja sinisenä rönsyilevä rentoakankaali.

Riippahernepuun näin aikoinani mieheni serkun pihalla sen kukkiessa keltaisenaan...selvähän se oli, että minulle myös! Valitettavasti meidän versio on hiukan toispuoleinen eikä kovin pitkä. Nuo riippapuuthan eivät pituutta kasva, joten siinä suhteessa peli on menetetty. Toispuoleisuus saattaa tulevaisuudessa lieventyä.
 Riippahernepuun keltaiset kukinnot

Rentoakankaalin historiikki pihallamme on mielenkiintoinen. 'Puutarhassamme' ei näet ollut muuttaessamme yhtäkään perennapenkkiä. Pihaamme 'kaunistivat' kaksi villinä kasvavaa ruusupenkkiä ja takapihan nurmikon vallannut suikeroalpi. Ruusupenkkejä kitkiessäni huomasin siellä täällä kasvavan pieniä punalehtisiä kasveja. Ne olivat kovin pieniä eivätkä kukkineet etupihan varjossa. Siirsin ne takapihalle aurinkoiseen paikkaan, jossa ne kasvoivat korkeutta ja alkoivat lisääntyä ja kukkia. Nimen opin tuntemaan myöhemmin. Rentoakankaali leviää rönsyin ja sininen kukinto on erittäin kaunis. Korkeutta oman pihani yksilöillä paahteisella paikalla on noin 15-20 cm.
Rentoakankaali omaa säkenöivän siniset kukinnot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti