torstai 17. toukokuuta 2012

15.5.

Tältä näytti sateisella Vantaalla pari päivää sitten iltasella.
Jaloritarinkannus ja sammalleimua?
Tarhakylmänkukka
Takapihan perennapenkin etelänpuoleinen 'siipi'
Tämän nimettön keltaisena kukkivan perennan nimen löysin vihdoin. Kyseessä on kevätvuohenjuuri!
Etupihan villituppaanimixin antimia
Lisää villitulppaaneja ja alppiruusu
Jouluruusun uusia lehtiä vanhojen joukossa. Tänä ja viime vuonna erehdyin lehtien noustessa luulemaan niitä kukkanupuiksi. Mutta ei...ei näy kukan kukkaa.
Taponlehtiä minulla on ruusujen keskellä. Ilman niitä ruusumaa on kolkon näköinen näin alkukesästä ruusujen silmujen ollessa vielä mitättömiä.
Taponlehtiä, jouluruusu ja ruusuja
Etupihaa. Viitsiessäni hakkaan poimimiani kiviä multaan erottamaan ruohikon ja kukkapenkin toisistaan. On huomattavasti helpompaa kitkeä nurmikkoa pois kukkapenkistä, jos niiden välillä on selkeä raja. Kuvan reunassa näkyy roskapussivuori haravoitua jätettä, joka pitäisi viedä Konalan Sortti-asemalle peräkärryllä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos Katja , että sain tietää nimen eräälle kasville, eli Taponlehti, jota minulla on pienen pihan ympärillä vaikka kuinka paljon , leviää kovasti, vai onko virallinen nimi ? Olen nimittäin miettinyt , mikä mahtaa olla nimi, aloin jo eilen sitä repiä juurineen ja laittaa roskiin, kun tuntuu että leviää joka paikkaan, onhan sen lehdet kiiltävän kauniit, mutta kesän mittaan tulee pientä hyönteistä siihen valtavasti, tuoksuu muuten jännältä. Mukavaa Helatorstaita T. Jatta

    VastaaPoista
  2. Hei Jatta,
    minä huomasin tänään taponlehtien lähellä istuessani, että ne kukkivat paraikaa! Kukat jäänevät aina lehtien peittoon maan tasaan?
    Ymmärrän hyvin sinua - mikään perenna ei ole kiva jos se valtaa liikaa alaa. Meillä takapihan nurmikko on suikeroalpin valtaama. En tiedä mistä se on yleensäkään pihalle tullut (lieko entisillä omistajilla ollut sitä perennana?), mutta nyt sitä todellakin on joka paikassa. Huoltakaamme siis puutarhojamme edes sen verran etteivät perennat pääse villiintymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas!
      Rupesi kiehtomaan tuo tarhakylmäkukka, katsoin netistä, löytyy myös valkoisena, täytyy hankkia ensi kevääksi molempia värejä , onko sinulla valkoisena kyseistä kukkaa? On myös netin mukaan kevään ensimmäisiä kukkia.
      On mielestäni kauniin näköinen kukka, en tiedä , kauanko mahtanee kukka kestää.
      T. Marjatta (Jatta)

      Poista
  3. Moi,
    minulla taitaa olla toinenkin takapihalla, muttei se vielä kuki. En muista väriäkään. Äidilläni pitäisi olla valkoinen, jonka hankki viime kesänä Keravan vankilan taimimyymälästä. Tarhakylmänkukka on kevään ensikukkijoita esikon ohella mutta esikkoon verrattuna se lisääntyy harvakseen eli vaikka minullakin on ollut tämä yksilö pari vuotta, ei se ole päässyt leviämään melkeinpä yhtään. Kukkakirjani mukaan jakaminen on vaikeaa herkän pääjuuren takia. Korkeus on 20 cm.

    VastaaPoista