lauantai 5. toukokuuta 2012

Pahin on ohi!

Kukkapenkit on möyhennetty ja uudella mullalla kuorrutettu! Multaa meni sellaiset 350 l, joten ensi vuonna en osta niitä säkeissä vaan peräkontillisen.

Minua ilahduttaa tällä hetkellä esim. se, että kärhöt ovat selvinneet 1. talven yli ja nuppuja löytyy. Kaltoin kohdeltu japaninlehtikuusi sekin on tehnyt hienosti silmuja. Etupihalle viime syksynä siirretyt pari keisarinpikarililjaa ovat kohonneet maasta (ovat muuten sikakalliita, siksi hankin niitä vain 3 kpl!). Yritän kuvata näitä piakkoin!

Ostin tällä viikolla ensimmäiset kesäkukat, joita ostan maltillisesti mutta joskus tulee vedettyä överit...Tänä vuonna 'sijoitin' orvokkiamppeliin sekä neljään pelargoniin ja kahteen lilaan lumihiutaleeseen, jotka istutuin painaviin ulkoruukkuihin portaiden kupeeseen.  Toivotaan ettei halla iske sillä noita ruukkuja ei siirrä edes Schwarzenegger.

Orvokit olivat muuten viime paikassaan siinneet siten että pyöreästä kukkapenkistä ja pensaiden alta puskee esiin orvokinalkuja kukintoineen :) Ei haittaa. Pitänee siirtää tämä uusikin samaan paikkaan, jotta näistä saadaan nauttia myös ensi kesänä.

Kesäkukista ostoslistalla on vielä riippupelargoni. En ole vielä niitä kaupoista bongannut mutta vielä ehtii...Mikäköhän väri sopisi kelta-valkoiseen puutaloon parhaiten?! Oma suosikkini pelargoneista on oranssinpunainen, mutta tänä vuonna ostin ulkoruukkuihin niiden seuraksi pinkkivalkoisia. Riippuversiona minua kiehtoo tummanlila. Let's see!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti